Syyskuun luetut
Syyskuussa luin runoja ja kirjeitä sekä kuuntelin äänikirjoja. Löyhänä yhdistävänä tekijänä oli, että kaikissa kuvattiin tavalla tai toisella perhettä tai perhesuhteita. Aloitetaan vaikka...
View ArticleEmma Hamberg: Je m'appelle Agneta
Tästä uhkaa tulla koko blogihistoriani lyhyin arvio.Rakastin tätä kirjaa. Piste.Noin, siinäpä tärkein sanottuna. Aika harvoin, korkeintaan muutaman kerran vuodessa, jonakin vuonna ei ollenkaan, tulee...
View ArticleArttu Tuominen: Häväistyt
Joskus käy niinkin, että kirjailija keskustelee kirjan sivuilla lukijansa kanssa. Niin kävi kuunnellessani äänikirjana Arttu Tuomisen uusinta Häväistyt-dekkaria. Kirja on neljäs osa supersuosittua...
View ArticleAnna Englund: Lautapalttoo
On suloista, kun joku kirja, josta ei oikein ole mitään ennakko-odotuksia, pääsee yllättämään iloisesti.Tämä ei ole sellainen kirja. Tiesin nimittäin rakastavani Anna EnglundinLautapalttoota heti, kun...
View ArticleMarja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki
Äskettäin ilmestynyt Kaivosten kaupunki on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Marja-Leena Lempisen Naisten taivas -romaanille. Kirja jatkaa edellisestä osasta tutuiksi tulleiden, Suomesta Kanadaan...
View ArticleJonna Riikonen: Nainen on naiselle tuki
Naiset, nuo selkään puukottavat, toisia kampittavat sudet lampaiden vaatteissa. Nainen on naiselle susi, niinhän sitä sanotaan, mutta pitääkö tuo väite paikkansa? Voisiko olla, että se on vain yksi...
View ArticleKansallisteatteri: Hamlet
Kuva: KansallisteatteriKun esirippu lopulta laskeutuu liki kolmetuntisen esityksen päätteeksi, ajattelen lähinnä yleisössä istuvia yläkoululaisia. On nimittäin mahdollista, että Kansallisteatterin...
View ArticleJohanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat
Nyt pitäisi osata kirjoittaa taiten. Että osaisi tehdä kunniaa upealle romaanille, mutta toisaalta ei vahingossakaan paljastaisi yhtään liikaa, sillä tämä kirja tulee kokea itse.Johanna ElomaanKenelle...
View ArticleKuopion kaupunginteatteri: Sisar
Nyt on tunnetta! Sisarukset Hanna (Riina Björkbacka, vas.) ja Marjut (Johanna Jauhiainen). Kuva Karri Lämpsä/Kuopion kaupunginteatteri Aika monta kertaa olen moitiskellut "ovenpaiskomisfarsseja"....
View ArticleLiilahkoja lokakuun kirjoja
Kuten blogin seuraajat tietävätkin, tapanani on ollut valita joka kuukaudelle lukuteema. Toisinaan heittäydyn syvälliseksi, haluan tutkailla jotakin aihepiiriä usealta eri kantilta. Lokakuun alussa...
View ArticleKate Raworth: Donitsitaloustiede
Marraskuun ensimmäinen esiteltävä kirja on teos, jonka parissa vietin valtaosan lokakuusta vastuullisen taloustieteen opintojaksolla. Taloustieteilijä Kate Raworth on donitsitalouden ideallaan...
View ArticleLeena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys
En tiedä, kuinka lasten- ja nuortenkirjailijat tämän kokevat, mutta itse pidän ilahduttavana asiana, että ikoninen dekkarikirjailija Leena Lehtolainen julkaisi tänä syksynä nuortenkirjan....
View ArticleSari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso
En ole koskaan ollut Etelä-Amerikassa, mutta mielessäni kuvittelen sen kuuman kosteana paikkana, täynnä aistimuksia, värejä, hajuja, makuja, elämän ääniä. Runsaus tuntuu kiehtovalta, ja haaleasta...
View ArticleMarja-Leena Tiainen: Lauantaitanssit
On aika lailla rentouttavaa lukea siitä, miten uutterat ihmiset työskentelevät. Sitä ajattelin useaan otteeseen löhötessäni sohvalla ja lukiessani Marja-Leena Tiaisen uusinta romaania, jossa päähenkilö...
View ArticleNatalie Jenner: Bloomsburyn naiset
Tuntuu, että olisin kuunnellut Natalie JennerinBloomsburyn naisia koko syksyn! Mutta taitaa olla niin, että kuitenkin vain pari kuukautta.On pakko sanoa, että jos takakansiteksti lupaileekin romaanin...
View ArticleIN-Teatteri: Rouva C.
Kuva: IN-TeatteriMinulla oli lauantaina ennen IN-Teatterin Rouva C. -esityksen alkua kaikki syyt uskoa, että tulossa on hyvä esitys. Mitä ikinä sitten odotinkin, en varmasti sitä, että kyseessä on...
View ArticleAsko Sahlberg: Marraskuun mies
Näin marraskuun viimeisen päivän iltana on sopivaa kirjoittaa Asko SahlberginMarraskuun miehestä. Romaani on ollut yksi kuukauden suurprojekteistani ja aika tiukille veti, että ehdin sen lukea ennen...
View ArticleHuhut kirjablogien kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja (1200. postaus)
Tämä on Amman lukuhetken 1200. postaus. Yleensä olen ohittanut tällaiset merkkipaalut sen kummemmin juhlimatta, mutta nyt ajattelin, että voin samalla kuitata tämän kuun viimeisenä päivänä koittavat...
View ArticleKirjabloggaajien joulukalenterin 4. luukku: Maija Kajannon Taatelitalvi
Tänään on minun vuoroni avata kirjabloggaajien joulukalenterin 4.luukku. Edellinen luukku avautui Kirjailuja-blogissa ja huomenna kalenteri avataan Ankin kirjablogissa, josta löytyy myös lista...
View ArticleSilja-Elisa Laitonen: Valinta
Hyvää itsenäisyyspäivää!Olen aikoinaan lukenut paljonkin sotakirjallisuutta ja monen vuoden ajan mielessäni siinteli yhtenä vaihtoehtona sotahistorioitsijan ura. Viime vuosina sotakirjoja on tullut...
View Article