Huhtikuu: Stadi vs. Lande
Huhtikuu hujahti ohi vähän puolihuolimattomasti, muun muassa sairastellessa. Toisaalta toipilaana oli aikaa myös lukea. Keväällä olen lukenut kirjoja leikkisässä Stadi vs. Lande -hengessä. Ja aika...
View ArticleJane Was Here (Nicole Jacobsen, Devynn Dayton, Lexi K. Nilson)
Viime viikolla luin hitaasti ja nautiskellen kirjaa, joka on jokaisen Jane Austen fanin ykköskirja!Sen on kirjoittanut kolme Austen-entusiastia, jotka päättivät lähteä kiertämään Englantia ja paikkoja,...
View ArticleLaura Andersson: Kuolema Kulosaaressa
Kun päätin tänä keväänä lukea kirjoja Stadi vs. Lande -teemalla, oli itsestäänselvyys, että lukulistalla olisi myös Laura Anderssonin uutuusdekkari Kuolema Kulosaaressa. Kirja avaa Lili Loimola...
View ArticleAino Leppänen: Terkuin ope
Opettajien jaksaminen on ollut kuuma aihe tämän kevään yleisessä keskustelussa. Omassakin tuttavapiirissä olen jo pitemmän aikaa huomannut opettajaystävien täydellistä leipiintymistä nykyiseen...
View ArticleMuutamia kevään elokuva- ja sarjavinkkejä
Ehtiikö tai malttaako kukaan katsoa sarjoja tai televisiota nyt kun kevät viimeinkin on alkanut?Ainakin itselläni aikaa menee pihalla puuhastellessa. Mutta toisaalta tiukka työtahti aina verottaa...
View ArticleKirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi
Jos jotkut kirjat voivat tuoda kesän vaikka talven keskelle, niin Kirsi PehkosenJylhäsalmi-sarja on sellainen. Onneksi tosin sarjan uusinta osaa lukiessa sää alkoi oikeastikin viimein lämmetä, puut ja...
View ArticleElina Annola: Kunnes kukkivat puut
Joskus aloittaa kirjan lukemisen kuvitellen aika tarkkaan tietävänsä, millainen teos on, mutta saakin huomata erehtyneensä. Kustantamon esittelyn perusteella odotin Elina AnnolanKunnes kukkivat puut...
View ArticleJanne Holmström: Kauan sitten hukkunut
Aivan ensiksi täytyy antaa kiitosta toisen asuinpaikkani Pielaveden kirjastolle. Paitsi, että sieltä löytää kiinnostavat uutuudet usein ihan vahingossa, ilman jonottamista ja suoraan hyllystä, on...
View ArticleStadi vs. Lande, osa 2 eli toukokuun luetut
Toukokuun alussa kalenteria katsellessani vähän hirvitti. Kuukausi näytti superkiireiseltä, joten ounastelin lukukuukauden jäävän laihanlaiseksi. Siksi päätin jatkaa huhtikuussa hyväksi havaitulla...
View ArticlePetteri Kilpinen: Irtiotto
Tämä kirja herätti heti ilmestyessään vuoden alussa mielenkiintoni. Kiitettävästi mediahuomiotakin saaneessa kirjassa Petteri Kilpinen kertoo elämänmuutoksestaan: kuinka hän irtisanoutui unelmatyöstä...
View ArticleSiamäk Naghianin uskomaton elämä - Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen,...
En oikeastaan tiedä, kumpi on epätodennäköisempää: se, että maailman arvostetuimpien joukkoon kuuluvat Genelec-kaiuttimet valmistetaan Ylä-Savossa, Iisalmessa, vaiko se, että yrityksen toimitusjohtaja...
View ArticleLauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin
Kun näin kevään kirjakatalogeista, että ikoninen Paholainen pukeutuu Pradaan saa jatko-osan, päätin ehdottomasti lukea tämän Paholainen puuttuu peliin -romaanin. Voi olla, että kuvittelin pitäneeni...
View ArticleEmmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista
Tämä kirja olisi päätynyt ennemmin tai myöhemmin lukuun ihan jo pelkästään nimensä perusteella. Viehätyn pitkistä kirjan nimistä ja tässä tapauksessa se on vielä erityisen nokkela. Päähenkilö Julian...
View ArticleJori Reijula: Lattesamurai
Jiipee ei ole erityisen lahjakas, eikä idolinsa The Rockin kaltainen alfauros, mutta hän on objektiivisesti mitattuna pärjännyt elämässään melkoisen hyvin, kiitos äitinsä helikopterivanhemmuuden,...
View ArticleAnn-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä
Millaista on elää kahden säädyn ja yhteiskuntaluokan välissä, kuulumatta oikein kumpaankaan? Siitä kertoo Ann-Christin Antellin historiallinen romaani Puuvillatehtaan perijä. Romaani on jatkoa viime...
View ArticleMenestystä metsästämässä kesäkuussa
Kesäkuun lukuteemani oli menestys. Kuun alussa ajattelin, että kirjallisuutta lukemalla on kiinnostavaa tutkia, kuinka monta eri reittiä menestykseen voi olla. Mutta lopulta päädyin pohtimaan sitä,...
View ArticleBonnie Garmus: Kaikki on kemiaa
Me kirjaystävät rakastamme sellaisia kysymyksiä kuin: kuka fiktiivinen hahmo olisi paras ystäväsi tai kenen kirjallisen hahmon kanssa haluaisit päivälliselle? Olen ihan varma, että jatkossa aika moni...
View ArticleJohanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä
Jos pitää nimetä elossaolevista kotimaisista näyttelijöistä lemppareita, on Martti Suosalo varsin korkealla, ellei jopa ylimmäisenä listallani. Suosalo jäi minulle mieleen jo 90-luvun taitteessa, kun...
View ArticleEnni Mustonen: Tekijä
Nyt se on täytetty. Nimittäin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoiden viimeinen osa on luettu. Säästelin romaania tarkoituksella kesälomaan ja nytkin luin sitä hartaasti ja antaumuksella säästellen....
View ArticleMä haluun olla nylon
Hurahdin monien muiden tavoin viime kesänä oikein kunnolla audiodraamoihin. Se alkoi ensin Armista, ja jatkui suoraan Kikkaan. Syksyllä oli Göstan vuoro ja jouluna olin Juicen mukana taivaassa. Siksipä...
View Article