Syyskuun satoa + muistutus + mainos
Lokakuun ensimmäinen aamu valkeni kylmänä, mutta kuulaan kauniina. Kyllä syksy sitten on ihanaa aikaa! Itselläni lokakuusta näyttää tulevan kiva, mutta kiireinen. Työt vievät minua iloiseen Itä-Suomeen...
View ArticleSirpa Kähkönen: Graniittimies
Sirpa KähkösenGraniittimies on kova kirja. Se on ensimmäinen spontaani ilmaus, mikä mieleeni tulee. Jokainen Kähkösen tuotantoon aiemmin tutustunut tuntee hänen kykynsä ja laadukkaan tekstinsä, mutta...
View ArticleVielä kerran Turun kirjamessut
Kirjamessujen ensiminuutit.Olin viime viikolla ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuilla. Matkani aiheutti yleisen kirjahippiyden lisäksi Linnasta humisevalle harjulle -kirja, jonka tiimoilta nousimme...
View ArticleTuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Siirrymme henkiseen perintöön, joka teille nyt tiedoksi ja seuraavalla tavalla jaettavaksi:1. Tolkulla pärjää.2. Tavallinen riittää.3. Väkijuomia hillitysti, mieluiten ei ollenkaan.4. Ihmiset ovat...
View ArticleTommi Aitio: Uuno Turhapuro - Elämä
Tämä kirjaesittely on aloitettava Lontoosta. Eräs sijoitusyhtiö käynnisti mainion mainoskampanjan Lontoon metroissa. Julisteisiin oli kirjoitettu pätkä QueeninBohemian Rhapsodya: "I see a little...
View ArticleOsallistuminen Copycat-kilpailuun on päättynyt
Kiitos kaikille osallistujille hienoista aikaa, vaivaa ja kekseliäisyyttä vaatineista kuvista. Seuraavaksi on äänestäjien vuoro. Parhaan Copycat-kuvan äänestys järjestetään 17.11.-29.11. täällä Amman...
View ArticleTeemu Keskisarja: Tolvajärven jälkeen. Suurtaistelun ihmisten historia.
Tutustuin Teemu Keskisarjan teoksiin ensimmäistä kertaa kutakuinkin kaksi vuotta sitten. Raaka tie Raatteeseen teki minuun syvän vaikutuksen. Sen jälkeen olen lukenut lisää: Kyynelten kallio ja Viipuri...
View ArticleMessuviikonloppu!
Jos joltakin on jäänyt huomaamatta, Helsingin kirjamessut ovat alkaneet. Bileet ovat jo täydessä käynnissä, mutta ei huolta, Ammakin laskeutuu pääkaupunkiin, tosin vasta huomenna lauantaina.Helsingin...
View ArticleKirjamessukuulumisia!
Huhhei, mukavat kirjamessut takana! Viikonloppuun mahtui paljon kirjoja, mielenkiintoisia esiintymisiä ja ihmisiä, mutta päällimmäiseksi jäivät monet mukavat kohtaamiset vanhojen ja uusien tuttujen...
View ArticlePaula Havaste: Tuulen vihat
Tässäkö se nyt oli, syksyn paras kotimainen kirja? En vielä tiedä, mutta ainakin aika lähellä sitä. Olen pitänyt valtavasti Paula Havasteen aiemmista romaaneista, joten tiesin odottaa hyvää myös Tuulen...
View ArticleSophie Hannah: Nimikirjainmurhat (äänikirja)
Sophie HannahinNimikirjainmurhat oli yksi tämän syksyn suurimmista kysymysmerkeistä. Agatha Christien perikunta päätti, että legendaarisen Hercule Poirotin tarina saa jatkua. Palvelus faneille vai...
View ArticleLokakuussa luettua
Onpas ollut kirjallinen kuukausi! Messuja Turussa ja messuja Helsingissä. Muutenkin olen ollut reissun päällä, mikä on toisaalta vienyt aikaa ja voimia, toisaalta mahdollistanut intensiivisen...
View ArticleLaura Kolbe: Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus
Nyt hieman kaduttaa, etten varustautunut tätä kirjaa lukiessa muistiinpanovälineillä. Laura Kolben Yläluokassa olisi paljon muikeaa siteerattavaa. Mutta kirja ujuttautui lukuuni vähän vahingossa,...
View ArticlePasi Ahtiainen: Jokakelin mies
Pasi Ahtiaisen tuleva romaani piirtyi tietoisuuteeni viime talvena, jolloin hänen Paukapääkallolippu-työniminen käsikirjoituksensa sijoittui toiseksi Gummeruksen suuressa romaanikilpailussa. Hienosta...
View ArticleJuha Järvelä & Marjo Vallila: Komisario Palmun jäljillä
Juha Järvelän ja Marjo VallilanKomisario Palmun jäljillä on yksi eniten odottamimmistani kirjoista tänä syksynä. Olen ollut Palmu-fani jo pitkään, ensin lapsena elokuvien ja myöhemmin aikuisena...
View ArticleKirjakantti 21.-23.11. Virallinen tärppipostaus!
Vuoden loppu on kirjahipin kulta-aikaa. Lokakuussa messuillaan, marraskuussa jännitetään palkintoehdokkuuksia ja lopullisia voittajia. Perinteikkäästä kirjatapahtumasta ja palkintopöhinästä pääsee...
View ArticleRakas romaanihenkilö: äänestä parasta copycat-kuvaa!
Tässä ne nyt ovat: 19 hienoa, rakasta romaanihenkilöä esittävää kansikuvaa! Haluan ihan ensimmäiseksi esittää vielä kerran kiitokseni kaikille aikansa, mielikuvituksensa ja intohimonsa peliin...
View ArticleMagdalena Hai: Kerjäläisprinsessa & Kellopelikuningas (sisältää viittauksia...
Kirjakantti on jo ihan ovella. Tällä viikolla on tehty viilauksia, pidetty viimeisiä palavereja, tunnettu vuorotellen kihelmöivää jännitystä ja toisaalta väsymystä ja viime hetken paniikkia. Tapahtuman...
View ArticleSinä inspiroit minua
Opetan asiakkaitani kehumaan itseään. Kaikki lähtee siitä, että tunnistaa omat vahvuutensa ja uskaltaa sanoa ne myös ääneen. Kun itsensä kehuminen onnistuu, on luontevaa kehua toisia. Suomessa kehutaan...
View ArticleCOPYCAT-äänestys on päättynyt!
Rakas romaanihenkilö -copycatkisan äänestys on päättynyt. Kiitos osallistumisestanne.Ääniä lasketaan parhaillaan...
View Article