Mitä luin elo-syyskuussa? Tässä yhdeksän kirjavinkkiä.
Alkusyksyn ja koko vuodenkin yksi kohokohta oli Celeste NginOlisi jotain kerrottavaa .Tämä amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuva ja amerikkalais-kiinalaisen perheen tragediaan pureutuva romaani oli hienoa luettavaa. Ng kuvaa taitavasti ja tarkasti rikkinäisiä perhesuhteita.
Rikki on myös moni ihmissuhde Bollassa.Pajtim Statovcin palkittu romaani on kieleltänsä taitava, lauseita tekee mieli jäädä makustelemaan.
Itse asiassa huomaan lukeneeni paljon perhe-teemaista kirjallisuutta Mari FriskinNeliöjuuri sittää vaihtoehdon perinteiseen ydinperhemalliin. Tykkään nykyään muodikkaaksi tulleesta tavasta käydä yhteiskunnallista keskustelua chick litin keinoin. Tiedostava hömppä rules!
Myös Sisareni, sarjamurhaaja pureutuu perheeseen, tarkemmin sanottuna vaikeaan sisaruussuhteeseen. Luulen, että moni huolehtiva isosisko voi samaistua kirjaan, vaikkei omalla sisaruksella olisikaan ihan tällaisia taipumuksia kuin tässä kirjasta!
Leena LehtolaisenJälkikaiku on ajankohtainen dekkari. Lehtolainenkin on todella taitava sitomaan keveähköt dekkarinsa vakavaan asiaan. Hän on vahvasti ajan hermolla, niin tässäkin kirjassa, jossa käsitellään pakolaisten ja transihmisten oikeuksia sekä nuorten sosiaalista elämää.
Ja entäs sitten vanhusten oikeudet? Tuomas MarjamäenMyöhäistä katua oli IHANA teos suomifilmien hengessä, nykypäivän mediamaailmasta kekseliään humoristisen kerronnan avulla kertoen. Toimi hyvin äänikirjana.
Sen sijaan Minna LindgreninAina on Toivoa - eokselle en niin lämmennyt. Sinänsä ajatus yksityistetystä Suomen koulujärjestelmästä oli hauska ja kekseliäs, mutta makuuni hieman liian hapan.
Sama vaara piiliKari Hotakaisen Tarinassa, mutta Maaseudun pakkotyhjentämisestä ja kaupungistumisen haasteista kertova dystopia kampesi itsensä kuitenkin enemmän veijaritarinaksi.
Melkoinen veijari taisi olla myös Milos Forman, jonka Otetaan hatkat -muistelmat luin. Monen monta tarinaa, toinen toistaan uskomattomampia ja ennen kaikkea elokuvahistorian merkkitapauksia.