Quantcast
Channel: Amman lukuhetki
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1338

Kuopion kaupunginteatteri: Ronja Ryövärintytär

$
0
0
Ronja (Anna Kuusamo) ja Birk (Eino Heiskanen) komeassa satumetsässä. Kuva Sami Tirkkonen.

Jos mietin taakse päin viime vuosien vaikuttavimpia teatterielämyksiä, nousee yhtenä kirkkaimmista muistoista mieleen Pielavesi Teatterin Ronja Ryövärintytär muutaman vuoden takaa. Harrastelijavoimin ja pääosin lapsi- tai nuorten näyttelijöiden toteuttama esitys oli häkellyttävän onnistunut ja syvälle tunteisiin käyvä teos.

Senpä takia oli jännittävää nähdä, millaisen version Kuopion kaupunginteatteri loihtisi Minna-näyttämölle tyystin erilaisin resurssein ja erilaisista lähtökohdista toteutettuna.

Olimme koko perhe katsomossa näytelmän ensi-illassa ja todettakoon, että 8- ja 6-vuotiaille esitys toimi erittäin hyvin. Joukossa oli muutamia varsin jännittäviä kohtauksia, joista selvittiin pitämällä kiinni äidin kädestä. Lisäksi lapset kohottelivat merkitsevästi kulmiaan eräälle näytelmässä useaan otteeseen esiintyneelle kirosanalle. Muuten elämys oli mieluinen ja huumori osui napakasti maaliin, niin lapsilla kuin aikuisilla.

Ennen kaikkea esitys oli visuaalisesti hieno. Läpi esityksen yksinkertaiset lavasteet elivät vuodenaikojen mukaan videoprojisointien ja taidokkaiden valojen avulla. Puvustukset ja näyttävät koreografiat tekivät Matiaksen metsästä todellisen satumaailman Liisa Ihmemaassa -tyyliin. Mielikuvitusta ei todellakaan oltu säästelty ja ideoita oli toteutettu myös mukavasti kieli poskessa. Välillä meno kävi varsin psykedeeliseksi. Värikkäät lampaat ja hervottomat yksisarviset lähentelivät tajuntaa laajentavaa tasoa.

Välillä meno äityi suorastaan oudoksi. Kuvassa Köysi-Pietu (Jarmo Perälä), Ronja (Anna Kuusamo), Loviisa (Ritva Grönberg) ja Matias (Ilkka Pentti) sekä öh, lampaita. Kuva Sami Tirkkonen.


Kun katsojan energia kului suurimmaksi osaksi lavan tapahtumien tarkkailuun, jäivät näyttelijäsuoritukset hieman puitteiden jalkoihin. Toisaalta kyse oli ensi-illasta, joten roolit vielä varmasti kypsyvät ja muhentuvat nousten visuaalisen ilmaisun tasolle. Pääosan esittäjä Anna Kuusamo  teki vastanäyttelijänsä Eino Heiskasen kanssa fyysiset ja silti kovin kepeän ja herkän näköiset, keijukaismaiset roolit, vaikka todellisuudessa heidän urakkansa oli valtava ja varmasti myös rankka. Ilkka Pentin Matias toi mieleen Kari Väänäsen Hurja-Kaarlon Me Rosvolat -elokuvasta. Mikko Rantanivan Borka oli jo ulkoisesti niin vaikuttava, että hänen olisi toivonut näkyvän lavalla enemmänkin. Monet näyttelijöistä urakoivat lavalla valtavan määrän eri rooleja. Kakkiaiset, Männiäiset ja monet muut metsän ihmeelliset veitikat rytmittivät ja keventivät tarinaa ja toivat syytä nauruun, mutta myös aihetta jännitykseen. Lavalla nähtiin myös Savonia AMK:n opiskelijoita eri rooleissa.

Esityksestä tuli hyvälle tuulelle. Ja kaikesta jäi sellainen tunne, että myös tekijöillä on ollut esitystä rakentaessaan hyvin hauskaa. Ronja Ryövärintytärtä on selkeästi sorvattu sopivasti ellun kanoina, mutta toisaalta tinkimättömän kunnianhimoisesti. Lieneekö montakaan ideaa hylätty liian korkealentoisena tai vaativana?

Alussa viittasin edelliseen Ronja-kokemukseeni. Kuopion kaupunginteatterin Ronja Ryövärintytär ei syössyt vieläkään mielestäni Pielaveden lapsinäyttelijöiden tulkinnan voimaa, mikä laskettakoon jälkimmäisille kunniaksi, mutta ei kuopiolaisille tappioksi. Kyseessä kuitenkin oli täysin erilainen lähestymistapa ikirakastettuun klassikkoon. Tälle esitykselle voikin antaa vilpittömin mielin täyden suosituksen. Esitys kestää väliaikoineen kaksi tuntia, joten myös vähän isommat lapset jaksavat istua näytelmän läpi.

Hienoa, että kaupunginteatteri on tehnyt tällaisen satsauksen koko perheen näytelmälle, joten nyt sankoin joukoin esitystä katsomaan!

Kuva Sami Tirkkonen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1338

Trending Articles