En malttanut olla minäkään osallistumatta Helsingin Sanomien parhaiden kotimaisten tuutausarikirjojen äänestykseen. Monet bloggaajat ovat omat äänensä julkaisseet myös blogeissaan ja niin teen minäkin.
Olen huomannut bloggaamisen myötä tulleeni tällaisten top-listojen suhteen varsin vapaamieliseksi. Tämä on tämän hetken lista ja se syntyi varsin helposti. Kriteereinäni käytin kolmea asiaa:
* Kirja on tehnyt minuun syvän vaikutuksen
* Kirja on tehnyt moneen muuhun syvään vaikutuksen
* Kirja käsittelee jollakin tapaa suomalaista yhteiskuntaa tai suomalaisia 2000-luvulla puhuttaneita teemoja
Näistä viidestä neljä olen lukenut blogiaikanani. On hyvinkin paljon mahdollista, että bloggaaminen vääristää listaa ja moni aikana ennen blogia luettu kirja on jäänyt unohduksiin. Armollista, sillä se helpotti listan laatimista olennaisesti. Huomionarvoista on, että jokainen näistä kirjailijasta on sellainen, jolta olisin voinut valita listalle muunkin kirjan.
Tässä siis nämä viisi, satunnaisessa järjestyksessä:
1. Antti Tuuri: Kylmien kyytimies
2. Tuomas Kyrö; Mielensäpahoittaja
3. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
4. Sirpa Kähkönen: Rautayöt
5. Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Kirsin kirjanurkasta löydät kattavan linkkilistan bloggaajien muihin suosikkeihin.