Voi kuinka paljon ihminen voikaan nauttia hyvin kirjoitetusta historiallisesta kirjallisuudesta! Tässä kuussa olen saanut kehusanoin esitellä joAnneli Kannon Rottien pyhimystä jaEnni MustosenNäkijää.Nyt kolmikon täydentää Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa, joka aloittaa uuden historiallisen Puuvillatehdas-sarjan.
Kirja sijoittuu 1800-luvun lopun Turkuun ja päähenkilönä on toimelias nuori papinleski Jenny Malmström. Antell kuvaa niin historiallista Turkua kuin sääty-yhteiskunnan viimeisiä aikoja. Sellaisia asioita, kuten naisten tasa-arvo ja yhtäläinen äänioikeus taloudellisesta asemasta tai sukupuolesta riippumatta, ajetaan entistä voimakkaammin. Minna Canthin kiivaat kirjoitukset herättävät tuntemuksia puolesta ja vastaan, Henrik IbseninNora on niin uskalias, että ihan kenen kanssa tahansa siitä ei voi edes keskustella.
Jennyllä on vaihtoehtoja hieman enemmän kuin monella muulla ikäisellään naisella. Säätyläisenä hän on hyvässä asemassa, vaikkei rikas olekaan ja leskenä hänellä on mahdollisuus päättää omista asioistaan. Jennyn elämään on kuitenkin mahtunut paljon surua: muun muassa nuorena kuollut aviomies ja lapsi. Eikä onnea rakkaudessa tunnu olevan myöhemminkään.
Tai miten sen nyt ottaa. Kosijoita Jennyn ympärillä nimittäin riittää. Omasta mielestäni hieman liikaakin. Yksi jos toinen urho tuntuu olevan valmis korjamaan nuoren lesken omaan ruokakuntaansa. Vaikka Jenny epäilemättä on kunnollinen, kaunis ja taitava nainen, moinen menestys tuntui hieman yliampuvalta, varsinkin kun hänellä ei ole avuinaan rikkauksia, eikä miesten tahtoon lammasmaisesti taipuvaista mieltä.
Varauksetta en niellyt myöskään päähenkilön ja hänen rakastettunsa välistä suhdetta. Lajityyppiin kuuluvaa tempoilua, soutamista ja huopaamista riittää toki koko romaanin ajalle, mutta siitä huolimatta suhteessa on vähän hätäinen maku. Henkilöiden motiivit ja vuosikaudet kestävä rakkaus tuntuvat epäuskottaville. Olisin toivonut, että tarinasta olisi mieluummin jätetty pari dramaattista käännettä pois ja uskaltauduttu sen sijaan kypsyttelemään lemmenparin suhdetta dialogin ja motiivien avaamisen kautta.
Tämän sanottuani on toki myös tunnustettava, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni sen aloitettuani. Niin koukuttavasti Antell tarinaa kuljettaa. Ihmisten, paikkojen ja miljöiden kuvauksessa hän on erittäin taitava. Mielenkiintoisten ja elävästi kuvattuten henkilöhahmojen varaan olisi huoletta voinut luottaa tarinan jännitteen. Lukijan mielenkiinto kyllä pysyy yllä, vaikka kosintoja tapahtuisi pari vähemmänkin!
Jos verrataan Puuvillatehtaan varjossa -romaania kahteen muuhun tässä kuussa lukemaani historialliseen romaaniin, on tämä kolmikosta ehdottomasti viihteellisin ja romanttisin. Tämä ei suinkaan ole huono asia. Pidän nimittäin molemmista. Myös 1800-luvun Turku on kutkuttava ympäristö. Kylläpä lähtisin mielelläni kesän viettoon Ruissaloon myös ihan oikeasti.
En olekaan vielä antanut täsmälukuvinkkejä tulevan kesän riippumattolueskelulle: tässä olisi ensimmäinen.
Ja kun jo esikoisromaani on näin vetävä, olen ihan varma, että sarja saa monta uskollista lukijaa. Itse ainakin aion tarkistaa ilman muuta, mitä Jennylle kuuluu myös jatkossa.
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
Gummerus 2021
335s.
Arvostelukappale