Jossakin vaiheessa Pekka HiltusenVilpittömästi sinun kiersi ahkerasti ympäri blogistaniaa kehuja saaden. Syystä tai toisesta en kuitenkaan oikein missään vaiheessa tajunnut, mistä on kysymys. Syytän sitä, että kirjaboggajallakin on rajansa: kaikkia kiinnostavia kirjoja ei vain pysty rekisteröimään. Siitäpä syystä tämä kirja ei herättänyt kiinnostusta, ennen kuin viime syksynä pääsin kirjamessujen yhteydessä kuulemaan Hiltusta hänen uuden kirjansa tiimoilta. Ensinnäkin kirjailija oli tavattoman sympaattisen ja mukavan oloinen. Ja ehkä ainakin melkein yhtä tärkeää oli tietenkin se, että Hiltusen Studio -sarja vaikutti aidosti kiinnostavalta. En nyt enää (onneksi) muista, millaista kirjallisuutta olin luullut Hiltusen kirjoittavan, mutta joka tapauksessa sain huomata olleeni totaalisen väärässä. Koska kirjabloggaajalla on myös valittettavan rajallinen määrä aikaa, realisoitui lokakuinen valaistumiseni teoiksi vasta nyt. Osittain kirja valikoitui luettavakseni silläkin perusteella, että kun kerran vietin helmikuun kaunokirjallisesti Tampereen kirjallisissa miljöissä, on nyt jo korkea aika ryhtyä valmistautumaan kesäkuiseen matkaani. Siispä Lontoota kehiin!
Vilpittömästi sinun kertoo suomalaisesta Liasta, joka asuu Lontoossa ja työskentelee perinteikäässä Level- lehdessä graafikkona. Lialla on taustallaan jotakin kipeää ja synkkää, joka vaikuttaa hänen elämäänsä, olemukseensa ja tekee hänestä lukijallekin hieman vaikeasti lähestyttävän. Vai onko se sitten sitä suomalaisuutta, josta kirjassa paljon puhutaan. Vaikka entinen kotimaa tuntuu Liasta koko ajan vieraammalta, joitakin asioita ja tunnetiloja englannin kieli ei vain pysty tavoittamaan. Lian elämä muuttuukin, kun hän kohtaa toisen suomalaisen naisen, Marin. Siitä alkaa ystävyys, joka aluksi on varsin suomalaiskansallista juhlimista, mutta saa pikku hiljaa uusia käänteitä. Lialle alkaa nimittäin paljastua, ettei Mari olekaan aivan tavallinen ihminen. Pikemminkin päin vastoin.
Ei siitä sen enempää, jätetään jännitystä tulevillekin lukijoille. Sen voin kuitenkin sanoa, että Marin kautta Lia tulee osaksi omituista työyhteisöä, joka on sekoitus yksityisetsivätoimistoa, kansalaisaktivismia ja lain harmaan alueen soveltamista. Studion myötä Lia saa uusia tuttavia, näyttelijä-Maggien, pellepeloton-Bergin, hakkeri-Ricon ja etsivä-Paddyn. Ja Studion myötä Lia muuttuu: hän sukeltaa maailmaan, jossa asioita muutetaan mieluisiksi tuosta vain ja jossa vaaraa katsotaan tarpeen vaatiessa tyynesti silmästä silmään.
Lian elämänmuutoksen lisäksi kirjassa on kaksi eri tarinaa: toisaalta Lia auttaa vaikeissa oloissa eläviä latvialaisia prostituoituja ja toisaalta on mukana tuhoamassa raskaan sarjan oikeistopopulistin mainetta. Näiden tarinoiden kautta Hiltunen tuo kirjaansa yhteiskunnallista, poliittista ja syvästi inhimillistä pohdintaa, mikä on ehdottomasti kirjan parasta antia. Kaikesta näkee, että taustatyöt on tehty huolellisesti ja yksityiskohdat mietitty tarkkaan: Studion operaatiot tuntuvat oikeasti täysin mahdollisilta toteutettavilta. Kirjan kieli on soljuvaa, dialogi uskottavaa ja kuvailevuutta on sopivasti. Kaiken kaikkiaan kirjaa oli mukava ja ilo lukea. Juoni piti otteessaan ja lyhyet luvut houkuttelivat lukemaan vielä yhden nukkumaanmenoajan ylityksen uhallakin.
Jonkin verran kysymysmerkkejä kuitenkin jäi ilmaan leijumaan. Ensiksikin Studion perusajatuksessa on jotakin häiritsevää. Vaikka henkilöt ovat ns. hyviksiä ja toimivat epäoikeudenmukaisuutta vastaan, on oman käden oikeuden käyttämisen kuitenkin häiritsevää. Onneksi kirja lopulla asiaa problematisoi myös Lia (siitä iso plussa!). Lisäksi upeat puitteet ja rajattomat resurssit, helikopterit, pelit ja vehkeet ovat himppasen epäuskottavia. Toki ymmärrän, että tämä kaikki kuuluu maailmaan, jonka kirjailija on tietoisesti halunnut luoda tällaiseksi, mutta siitä huolimatta se välillä vaivasi. Lisäksi Lia ja Mari ovat molemmat henkilöhahmoina ristiriitaisia ja vaikeita. Moniuloitteisuus on ok, mutta huomasin, että en oikein pitänyt kummastakaan. Oletan, että tämä on osin tarkoituksellista, sillä monet muut kirjan hahmot taas ovat hyvinkin symppiksiä, mutta puolestaan enemmän yksiuloitteisia.
Uskon siis, että ajan kanssa pääsen päähenkilöidenkin kanssa tutuiksi. Ja jatkoa seuraa, Sysipimeä on nimittäin jo kirjapinossa odottamassa!
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Gummerus 2011
424s.