Venäläiset tilikirjani on syväsukellus pietarilaisen bisnesmaailman likaisiin kiemuroihin. Anniina Tarasova loihtii lukijoiden eteen ihastuttavan dekadentin slaavilaisen ympäristön. Kirjan päähenkilö Reija Wren, yhtiönsä sisäinen tarkastaja, tasapainoilee korkokengät lipsuen yhtön johdosta tulevan paineen, hämäräperäisten uhkailujen ja oman, ailahtelevaisen tunne-elämänsä puhureissa. Jos luulit, että tilintarkastajan elämä on tylsää, olit väärässä!
Reija Wren lähetetään Pietariin suorittamaan konsernin tytäryhtiön sisäistä tarkastusta. Johdolla on syytä epäillä epäselvyyksiä yhtiön toiminnassa ja Reijan epäluulot saavat vahvistusta, kun jo rajamuodollisuuksissa on hengenlähtö lähellä. Pietariin saavuttuaan hän saa hyvin nopeasti huomata, ettei emoyhtiön lähettämää tarkastajaa välttämättä olisi kaivattu ja joku tai jotkut suorastaan tahtovat päästä Reijasta eroon. Kun hänelle vielä selviää, että yhtiön asianajaja Pavel on jokin aika sitten kadonnut epäselvissä olosuhteissa, alkaa ilmapiiri kiristyä. Paineita ei suinkaan helpota myöskään Reijan entinen ihastus Konsta, josta nainen ei ole koskaan päässyt yli.
Kirjan aihepiiri ei voisi mennä paljon kauemmas omasta mukavuusalueestani. Venäläinen kulttuuri ei ole minulle kovin tuttua, eikä suuren mittakaavan bisnesympyrät ole ollenkaan ominta ympäristöä sekään. Tarasovan ironisesta otteesta huolimatta huomasin useaan otteeseen ärsyyntyväni Reijan kiipijä-asenteelle, johon kuului seuraavien urasteppien jatkuva pohdiskelu ja surkuhupaisa LinkedInin tutkiminen siinä toivossa, että headhuntterit löytäisivät hänen profiilinsa. Toisaalta hahmon ristiriitaisuus ja silkka ärsyttävyys teki siitä myös uskottavan ja rakastettavan. Reija ei rautaisesta ammattitaidostaan huolimatta vaikuta aina välkyltä tyypiltä, mutta toisaalta hänen kohellustaan oli mukava seurata.
Tarasova taitaa niin aistikylläisen miljöön ja tunnelman kuvailun kuin vetävän juonenpunonnankin. Borssikeitto, pikkusikarit ja Pietarin sykkivät yöt kuvaillaan niin tarkasti ja uskottavasti, että tuntuu kuin olisin ollut itse paikalla. Toisaalta, vaikka sivuja oli viidettäsataa ja pieni tiivistyskään ei olisi ollut pahitteeksi, kirjailija onnistui pitämään mielenkiinnon jatkuvasti yllä pitämällä luvut miellyttävän lyhyinä ja keveinä sekä sirottelemalla joukkoon koukkuja, jotka houkuttelivat lukemaan vielä sivun tai kaksi lisää.
Venäläiset tilikirjani oli hauska, vauhdikas ja piristävä romaani, joka yhdisteli onnistuneesti chick litiä ja dekkaria toisiinsa. Kirjan takakannessa viitataan Bridget Jonesiin ja jotakin samaa päähenkilössä kieltämättä oli. Perinteiseen chick litiin verrattuna kirja kuitenkin tarjosi enemmän sisältöä ja jännitystä, eikä kirjan pääpaino ollut vaatteiden sovittelussa ja ihmissuhteissa (vaikka niitäkin toki käsiteltiin).
Reija Wren oli niin kiinnostava ja hauska tuttavuus, että hänen vaiheistaan lukisin mielelläni jatkossa lisääkin. Ja uskon, että jatkoa myös on tulossa.
Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Gummerus 2018
455s.
Arvostelukappale