On tullut jälleen aika äänestää viime vuoden parhaista kirjoista. Kuten tavallista, jälleen kerran valintojen tekeminen oli vaikeaa. Kotimaisen kaunokirjallisuuden osalta olisin voinut nimetä ainakin kuusi kirjaa pistesijoille.
Toisaalta tuskailin sen asian kanssa, että erityisen moni kirja on saanut kaksoisluokituksen ja voisi näin olla ehdolla parissakin kategoriassa. Tämä on harmillista, sillä äänten mahdollisesti jakautuessa eri kategorioihin kirjan mahdollisuus menestyä äänestyksessä olennaisesti vähenee.
Oma sijoitusperusteeni on puhtaasti se, että halusin asettaa mahdollisimman monta hyvää teosta ehdolle. Toisissa kategorioissa oli enemmän tunkua kuin toisissa.
Tässä tulevat Amman lukuhetken parhaat kirjat vuodelta 2017. Kirjapalkintojen voittajat julkistetaan 5.2. klo 10 äänestystä hallinnoivissa blogeissa.
Blogistanian Finlandia (kategoriaa emännöi Hurja Hassu lukija -blogi):
3 pistettä:
Everstinna on ehdottomasti yksi tämän vuoden vaikuttavimmista kotimaisista romaaneista ja upea, eheä, hätkähdyttävä kokonaisuus, jonka taituruutta voi vain ihailla. Ihailen taitoa ja kykyä, jolla tuosta tekstimassasta on osattu ja maltettu poimia vain kaikki oleellinen ja tarpeellinen. Näistä rakennuspuista on syntynyt muodoltaan loistelias ja sisällöltään sykähdyttävä romaani.
2 pistettä:
Toivon, että Toisen tuntemattoman lukisivat kaikki, siis ihan kaikki suomalaiset. Jos Linnan Tuntematon on tuttu, kirjana tai elokuvana, on siitä etua, mutta aivan yhtä hyvin kirjan voi lukea ilman pohjaakin. Tuntematon sotilas on innoittanut kirjailijat universaalien aiheiden ja tunteiden äärelle sekä sukelluttanut mysteereihin, joihin ei löydy vastauksia vieläkään.
Tämän kirjan haluan lukea vielä monta kertaa uudestaan.
1 piste:
Rikinkeltainen taivas on nautittava lukukokemus ja samalla Suomi 100 -henkeen sopiva katsaus maan viimeisimpiin 50 vuoteen. Westö kuvaa mestarillisesti maan henkisen ilmapiirin muutoksia yksilön kokemusten kautta.
Blogistanian Globalia (kategoriaa emännöi Oksan hyllyltä -blogi)
3 pistettä:
Nathan Hill: Nix (Gummerus)
Tarinan liki dekkarimaiset juonenkiemurat ja henkilöiden motiivit liikkuvat ehkä ajoittain uskottavuuden rajamailla, mutta ajankuvaus osui ja upposi täydellisesti. Nix on paitsi viihdyttävä romaani myös vaikuttava yhteiskunnallinen puheenvuoro. Tykkäsin kovasti.
2 pistettä:
Viha jonka kylvät on kirkkaasti tämän vuoden parhaimmistoa. Suosittelen lämpimästi.
1 piste:
Affinity Konarin Elävien kirja on yhtä aikaa ruma ja kaunis teos. Kirjassa on paljon pahaa, raakaa, repivää ja kiduttavaa. Toisaalta kauniit sanat, käsitteiden ja ideoiden maailma lohduttavat niin kirjan henkilöitä kuin lukijaakin.
Blogistanian Kuopus (kategoriaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi)
3 pistettä:
Kuka tietää, kun lapseni myöhemmin muistelevat lapsuuttaan, tämä teos saattaa olla yksi vaikuttavimmista ja kauaskantoisimmista kirjoista, joita olemme yhdessä lukeneet.
2 pistettä:
Koiramäen Suomen historia on taattua Kunnasta, mutta ehkä maestro vielä tässä tapauksessa ylittää itsensä.
1 piste:
Kokko on luonut upean ainutlaatuisen maailman, vaihtoehtoisen todellisuuden, josta toivottavasti ammennetaan vielä monenmonta tarinaa ja seikkailua lukijoiden iloksi.
Blogiastanian Tieto (kategoriaa emännöi Hannan kirjokansi -blogi)
3 pistettä:
1917 on tietokirja, jota suosittelen luettavaksi tai ainakin selailtavaksi ihan kaikille. Vuodet 1917 ja 1918 kuuluvat Suomen historiassa yhteen saumattomasti. Sisällissotaa ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää, eikä mieltä muistella, ellei sitä osaa sijoittaa edeltävien vuosien ja vallitsevan historiallisen todellisuuden kontekstiin.
2 pistettä:
Alex on rehellisen- ja vilpittömänoloinen kuvaus siitä, miten yksi poliitikko on nähnyt ja kokenut isommat ja pienemmät historialliset tapahtumat, joita on saanut joko olla seuraamassa aitiopaikalta, tai itse vahvasti myrskynsilmässä luovien.
1 piste:
Kulttuurimatkailijan Lappi on vahvasti ajassa, mutta ulottaa otteensa myös tuhansien vuosien taakse. Saamelainen ja lappilainen kulttuuri, historia ja elämänmeno tulevat lukiessa lähelle. Myöskään kipupisteitä ei kaihdeta.
TÄHÄN PÄÄTTYY VIRALLINEN BLOGISTANIAN KIRJAPALKINTOJEN ÄÄNESTYSOSUUS.
Lisäksi haluan jakaa vielä muutaman oman "palkintoni", kutsuttakoon niitä vaikka erityiskiitoksiksi.
Vuoden kunnianhimoisin: Mikko Kamulan Ikimetsien sydänmailla
Vuoden vaikuttavin sanoma: Asko Sahlbergin Amandan maailmat
Vuoden kaunein kieli: Anni Kytömäen Kivitasku
Vuoden dekkari: Lauri Mäkisen 50/50
Vuoden viihdyttävin: Eve Hietamiehen Hammaskeiju