Astrid Lindgren on luonnollisesti ollut tuttu kirjailija jo lapsuudesta asti, mutta jostakin syystä yleissivistyksessäni on ollut Marikin ja Liisan mentävä aukko. Olen kyllä hämärästi hahmottanut heidän olemassaolonsa, mutta vasta viime kesänä tämän kirjan myötä havahduin siihen, kuinka ihastuttavista hahmoista ja miljööstä onkaan kyse.
Nappasin Kesäkummun Marikki ja Liisa -kirjan mukaani kirjaston jouluhyllystä. (Ai että muuten rakastan kirjastojen jouluhyllyjä. Ne ovat aina täynnä aarteita, varsinkin jos sattuu paikalle otollisella hetkellä valikoimien ollessa parhaimmillaan!) Kyseessä on yhteisnide, joka sisältää tarinat Liisan hassu hernetemppu ja Marikin joululoma. Näistä ensimmäinen on tunnelmaltaan syksyinen (mikä kyllä sopii vallitsevaan marraskuiseen säätilaan) ja Marikin joululoma puolestaan virittää mukavalla tavalla joulunodotukseen lumisella maisemalla, jäätyneellä joenpinnalla, palavilla kynttilöillä ja yllättävällä lumipyryllä. Pakko myöntää, että vaikka itse en ole ollenkaan talvi-ihminen, tuli kyllä kieltämättä talvea ikävä.
Vanha tuttu testiryhmäni, 6-vuotias herra Syksy ja 4-vuotias neiti Kevät pitävät myös Marikista ja Liisasta. Molemmat tarinat ovat pituudeltaan noin neljäkymmentä sivua, joten yhdellä lukukerralla he eivät jaksaneet kuunnella yhtä tarinaa kokonaan, vaan luettavaa riitti kirjassa kaikkiaan neljäksi illaksi. Erityistä ihastusta niin äidissä kuin lapsissa herättivät Ilon Wiklandin herkät ja suloiset kuvat. Jännitystä koettiin erityisesti jälkimmäisessä tarinassa, Marikin ja Liisan lähtiessä omin lupinensa retkeilemään. Itseäni puolestaan hämmensi Liisan hassu hernetemppu, joka oli varsin raisu. Marikki ja Liisa joutuvat tappeluun Ellan ja Miian kanssa ja se onkin tappelu, jossa tintataan tappelupukaria ihan tosissaan nenään. Kulmani kohoilivat myös siinä kohdassa, jossa Marikki ja Liisa miettivät, joutuuko Miia helvettiin käytettyään sanaa 'pirulainen'. Tämä häiritsi minua jonkin verran, vaikka itse olenkin ihan iloinen luterilainen. Uskonnollisuutta välttelevä vanhempi ei varmastikaan koe tätä tarinaa aivan omakseen.
Miten muuten te, hyvät lukijat, suhtaudutte lastenkirjoihin, jossa esitetään uskonnollisia tai aatteellisia mielipiteitä tai joissa on rajuja kohtauksia?
Kaiken kaikkiaan Kesäkummun Marikki ja Liisa oli kuitenkin oikein mukavaa ja joulunodotukseen sopivaa lukemista. Se vei lukijansa sellaiseen turvalliseen ja ihanaan maailmaan, jonka vain Lindgren osaa luoda. Jos Lindgrenin maailmalle pitäisi löytää vastine tosielämästä, olisi se varmaan Strömsö. Pitäisikö sanoa, että 'ei mennyt niin kuin Kesäkummussa'? Ero on tosin siinä, että Kesäkummussa kyllä tapahtuu kommelluksia, mutta kaikki käy kuitenkin lopulta hyvin.
Astrid Lindgren, Ilon Wikland
Kesäkummun Marikki ja Liisa (Madicken och Lisabet pä Junibacken)
WSOY 2009 (alkup. 1960)
95s.
Suomentanut Laila Järvinen