En erityisen paljon perusta muotisanasta päräyttävä, mutta tämä kirja jos mikä kyllä eittämättä on aika päräyttävä kokemus. Lisa O'DonnelinMehiläisten kuolema on yhtä aikaa hattarankeveä ja sysimustaakin mustempi teos. En tosiaankaan suosittele sitä sen paremmin herkkänahkaisille kuin herkkäsieluisillekaan, mutta kaikille muille kyllä. Erityisesti sinulle, joka omistat yhtä mustan ja kieroutuneen huumorintajun kuin minä!
Kirja kertoo kahdesta teini-ikäisestä sisaruksesta Marniesta ja Nellystä. Jo heti alussa selviää, että tyttöjen vanhemmat ovat kuolleet. Eikä tarvitse lukea kovinkaan monta sivua eteenpäin, kun seinille jo roiskuu ruumiista erinäisiä eritteitä ja tytöt istuttavat takapihalle laventeleita mätänevän lihan hajua peittämään. Kuten sanoin, tämä kirja ei sovi heikkohermoisille. Sisarukset tekevät kaikkensa, ettei vanhempien kuolema paljastuisi, mutta onhan asian peittely vähän vaikeaa, jos naapurin koira kaivaa maasta jalkaterän esille.
Tämän makaaberin hurvittelun ohella tarinassa on myös syvempi taso. O'Donnel kertoo lohduttoman tarinan Glasgown nuorisosta, joka joutuu pärjäämään omillaan. Onpa kyse sitten alkoholistien tai menestyvien lakimiesten lapsista, yhteistä heille on yksinäisyys ja vanhempien välinpitämättömyys. Silloin turvaa haetaan sieltä, mistä sitä on saatavissa: kaveriporukasta, viinasta ja huumeista. Yksinäisyydestä kärsivät myös aikuiset. Koskettavin esimerkki on tyttöjen naapuri Lennie, nuorien poikien hyväksikäyttäjäksi leimattu, yksin asuva vanhus, joka etsii lohtua kokkauksistaan ja maalaa nöyrästi yön aikana oveen ilmestyneet töhräykset piiloon. Itse asiassa jokainen kirjan henkilöhahmo on jollakin tavoin rikki. Toisaalta se tekeekin tarinan erityisen lohdulliseksi, sillä rikkinäisyydestä huolimatta ihmiset haluavat tehdä myös hyvää toisilleen. Ainkin joskus.
Mehiläisten kuolema on siinä mielessä jännittävä kirja, että sen voi halutessaan lukea voimakkaasti yhteiskunnallisesti kantaaottavana teoksena tai sitten kevyenä ja nopealukuisena välipalakirjana. Tässä kontekstissa kirjan makaaberit kohtaukset osoittautuvat itse asiassa melko nerokkaiksi piikeiksi. Kumpiko oikeasti on kamalampaa: se, että äidin ruumis mätänee hiiliensäilytysastiassa vaiko se, että nuori tyttö joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi?
Kirjoituksestani voi nyt saada sellaisen käsityksen, että Mehiläisten kuolema on kamalan rankka ja jopa pyhäinhäväistyksiin syyllistyvä, masentava kirja. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ennen kaikkea se on kahden siskoksen selviytymis- ja kasvutarina. Se kertoo ystävyydestä, toisen auttamisesta ja uhrautumisesta. Kirja on myös oikeasti paikoin aika hauska, muutenkin kuin mustassa mielessä. Aivan erityisesti Nelly, tyttö, joka tuntuu tulevan suoraan Pikku naisia -romaanista, tuo tarinaan kevyen tuulahduksen.
Lisa O'Donnel: Mehiläisten kuolema (The Death of Bees 2012)
Moreeni 2013
Suomentanut Seppo Raudaskoski
304s.